Kanootilla pitkin tietä ja pyörällä joella? Ei kai? Kyllä, pienin järjestelyin se onnistuu.

Lujatekoisen alumiinikanoottini hankin jo yli 25 vuotta sitten ja olen varustanut sen kunnollisilla airoilla. Kanootin saa yksinkin auton katolle, koska se painaa alle 20 kiloa. Moni hieno paikka olisi jäänyt näkemättä ilman sitä.

Lujatekoisen alumiinikanoottini hankin jo yli 25 vuotta sitten ja olen varustanut sen kunnollisilla airoilla. Kanootin saa yksinkin auton katolle, koska se painaa alle 20 kiloa. Moni hieno paikka olisi jäänyt näkemättä ilman sitä.

Heti yhteiselomme alkuvuosina aloin pohdiskella, tekisinkö sille kuljetuskärryn polkupyörän perään ja lähtisin polkemaan nykyiseltä kotiseudultani Pohjanmaalta Iisalmen seudulle ja sieltä vesiä pitkin aina Kuopioon asti nuoruuteni maisemiin.

Lopulta nurkista löytyivät miltei kaikki tarvikkeet kärryä varten, tärkeimpänä osana vuosia sitten autohajottamolla silmiini sattuneet rullatuolin pyörät. Niiden ympärille tein sitten vanerista ja laudanpätkistä kuljetustason, jonka saa palasiksi irrottamalla pultit neljästä nurkasta.

Aisan laitoin kiinni siipiruuveilla. Kauan liiterissä odottanut jäähdyttimen haitariletku oli oiva aisan nivel. Painavimmat tavarat oli parasta asettaa aivan pyörien kohdalle, jolloin aisapaino on nolla kiloa. Silloin kuorma käyttäytyi parhaiten.

Pyörä ja eväät

Oikeastaan kanoottiperäkärryn kanssa liikkuminen poikkeaa muusta pyöräretkeilystä aika vähän. Keskinopeus on toki pienempi, mutta se ei haittaa, jos on tarpeeksi pieniä vaihteita – eikä kiirettä. Pohjanmaallakin on ylämäkiä ja vastatuulia. On vain viitsittävä vatkata pyörällä koko päivä, n. 6 – 9 tuntia, mikä merkitsee sitä, ettei päivän mittaan kovin paljon ehdi muita askareita toimittaa.Eväitä ja varusteita voi pakata mukaan varsin monipuolisesti. Lähtiessäni pyörä, minä ja kärry painoimme yhteensä n. 150 kiloa, mikä vastasi alle puolta kanootin kokonaiskantavuudesta.

Valmistauduin matkaan etukäteen tunnin parin pyörälenkeillä kunnon ylläpitämiseksi ja arvioimiseksi ja viimeistelyharjoituksen tein kanooottia vetäen. Kokemusten perusteella lisäsin satulaan retkipatjasta muotoillun lisäpehmusteen, muuten kaikki tuntui sujuvan hyvin. Oli vain varattava riittävästi aikaa ja lähdettävä.

Reittini kulki Vihannista Kestilän kautta Manamansaloon ja Paltamoon, missä vietin viikonloppua ystävän mökillä. Paluu tapahtui Vaalan ja Oulun kautta. Pisin päivämatka oli 90 kilometrin pituinen, mutta 60-70 km tuntui sopivammalta. Silloin ei mennyt ihan koko päivä pyörän päällä.

Vaalassa oli yksi pyörätön päivä, jolloin tutustuin paikkakuntaan ja kävin vähän sienestämässä. Vaalan jälkeen soutelin Oulujokea pitkin muutaman tunnin legin. Se jäi aika lyhyeksi, kun viikko oli jo pitkällä ja kulku tietä pitkin puolta nopeampaa.

Vaikka retkeni ei olutkaan protesti, tuntui mukavalta, että pärjäsin viikon verran kotimaisilla, uusiutuvilla polttoaineilla. Kyläpaikoissa kaverini lämmittivät saunansakin puilla ja saunaolut oli tietysti kotimaista. Iltaisin tunsi tehneensä jotain, mutta ei silti kolottanut mistään. Ja yöuni maistui.

Urheilujuomana käytin Indian Tonicia, siis ilman giniä. Sitä meni 1,5 – 3 litraa päivässä kun join aina tauoilla, vaikka ei ollut kovin janokaan. Välipalaa popsin ajon aikana, jos en malttanut pysähtyä kokkaamaan. Kypärää käytin aina ajaessa.

Mukanani oli vararenkaita ja muita varaosia. Korjattavaa tuli varsin vähän, vaikka pyörä oli melko huono ja kärrynpyörien kumit pykineet. Sorateitä sattui matkan varrelle vain vähän. Onneksi, sillä kivien väistäminen kärryllä on vaikeaa ja kumit ovat vaarassa.

Paltamon mäissä vauhtia tuli niin, että kunnon jarruja tuli ikävä. Etujarrua ei saa käyttää ollenkaan, sillä kärry pukkaa muuten pyörän nurin (kokemusta on).

Mäkisillä mailla liikuttaessa kärr yssäkin olisi hyvä olla jarru. Luullakseni paras vaan ei ehkä kaunein olisi vähän kärryn pyörien edessä oleva laahausjarru samaan tapaan kuin rattikelkassa. Vannejarru puolestaan saisi vaunun kumartamaan, jolloin jonkinlainen nokkapyörä olisi tarpeen. Menisi liian monimutkaiseksi, mitä kaikessa on syytä välttää.

Pyörä mahtui kokonaisena kanoottiin eikä haitannut soutamista, vaikka se törrötti reunan yli. Tosin usein riittänee, että pyörän jättää rannalle melontaretken ajaksi ja tulee samaan paikkaan takaisin. Näin kanootti voisi olla mukana kahdenkin pyöräilijän matkalla, jolloin vetovuoroja voi vaihtaa.

Hauskoja kohdealueitakin on tullut mieleen, mikä kielinee kokeilun onnistumisesta. Autolla voisi mennä Turun seudulle ja siitä kanoottipyöräillen saaristoon ja Ahvenanmaalle. Kevät ja alkukesä olisivat parasta aikaa, kun pimeys ei pääse yllättämään leiripaikkaa etsiessä. Pyörä kulkee lautoilla ilmaiseksi ja kanoottiperäkärrylle on tuskin keksitty tariffia. Tulisi koluttua pieniäkin saaria. Suojaisia lahtia ja pikkujärviä on saaristossakin sen verran, että vesille pääsisi vaikkapa uistinta kastelemaan.

Toinen paikka olisi Islanti, jonne mennessä auton voisi jättää Bergeniin Norjaan ennen laivaan astumista. Islanti on joka tapauksessa kallis maa, mutta pyöräillen hinta laskisi ehkä kohtuullisemmaksi. Näppäilijän näkökulmasta siellä voisi olla hauskaa. Tukeva jalusta vain kyytiin ja vahvaa harusnarua, ettei sattumoisin koko karavaani lähde tuulen mukaan.

Julkaistu ERÄ/Vaeltaja -lehden numerossa 5E/07. Kuvitus on tässä erilainen.