SATO ON KYPSYMÄSSÄ

Harjaantunut katse pyyhkii kypsyvää vainiota. Vihreätä tähkää on hypisteltävä. Ilmeestä ei näe malttamatomuutta – eikä mitään muutakaan. Miten mahtaa vuoden tulo toteutua tällä kertaa. Sivullisena en näe, onko tähkä vihreä. En tiedä, ovatko asiat hyvin vai huonosti.

Tällainen vertaus tuli mieleen katsellessani kuinka vanhempi mies asteli verkkaisesti ilta-auringon kauniissa valossa juuri kootun tokan seassa hyvin kiinnostuneena poroja silmäillen. Hän tuntee poronsa ulkonäöltä. Ovatkohan vaatimilla vasat tallella?
Porttikaltion erotteluaita sijaitsee keskellä ei mitään, etenkin täältä etelän suunnalta katsoen. Karigasniemen ja Angelin väliltä lähtee 15 km:n vaatimattomaksi rakennettu pistotie erottelupaikalle. Ajaminen tavallisella autolla vaatii taitoa ja asennetta. Moni pakoputki lienee kolahtanut kiveen ja tippunut tielle. Pariviikkoisen työn ajan aitauksen lähistöllä tunturikoivikossa asutaan perhekunnittain väljästi kilometrin matkalle leiriytyneinä. On vanhoja linja-autoja, asuntovaunuja, joku kota tulisijoineen ja muutama kämppäkin. Moni nukkuu autossa tai teltassa.

Vasamerkintä alkoi Porttikaltiossa tänä vuonna (2004) vasta heinäkuun puolella. Kylmät säät viivyttivät. Porot pysyvät silloin hajallaan ja niitä on mahdotonta koota. Olin paikalla muutaman yön. Yön, sillä työt tehtiin yöllä ja päivällä nukuttiin. Aurinko ei laske ollenkaan. Päivä olisi liian kuuma ja rasittava sekä poroille, että ihmisille. Meni aikansa, ennen kuin lantalaiselle valkeni, mikä merkitys kullakin askareella oli. Nyt kun jo alan ymmärtää, selostan tapahtumien kulun pääpiirteittäin:

Paliskunnan koko on suunnilleen 100x100 km. Helteiden tultua porot siirtyvät avotunturiin tokiksi, joita voi ryhtyä kokoamaan yhteen ja paimentamaan kohti Porttikaltiota. Homma kestää joitakin päiviä, jos kaikki sujuu hyvin. Aina ei suju. Jos sää kylmenee, työ on keskeytettävä. Jos porot säikähtävät jotain – vaikkapa todellista tai kuviteltua petoa – ne saattavat tormata mihin sattuu. Erotteluaidan ulkopuolella on n. 10x10 kilometrin laajuinen aitaus, johon porot kootaan. Sen jälkeen voidaan aloittaa. Kymmenkunta poromiestä mönkijöineen lähtee iltapäivällä leiristä ja illalla kahdeksan-yhdeksän maissa he ajavat n. 500 poroa pitkien siulojen (johtoaitojen) avulla aitaukseen. Aitauksen muoto on oleellinen työn kannalta. Se muodostuu kahdesta pyöreästä osasta, jotka ovat n. 150 m halkaisijaltaan ja toisissaan kiinni niin, että niiden väliin voidaan avata leveä portti (B). Se on auki porojen tullessa tunturista. Siulojen reunustama tuloportti (A) suljetaan porojen tultua sisään ja ne ajetaan jälkimmäiseen aitaukseen (2) ja isojen aitauksien väliportti (B) suljetaan.

Jälkimmäisen aitauksen jatkona on kapeampi aitaus (3), johon osa poroista ajetaan juoksemalla väljänä ketjuna, pitäen välissä pitkää kangasta. Portti C suljetaan kun sopiva määrä on saatu sisään. Tästä aitauksesta lopulta erotetaan kerrallaan muutaman kymmenen pään kokoinen parttio, joka ajetaan kirnuun (4), varsinaiseen työaitaukseen. Se on vain n. 10 metriä halkaisijaltaan. Sen ahtaudessa voi napata sitten kunkin poron käsin kiinni ja päättää, mitä sille tehdään. Vaatimien kylkiin maalataan suihkepullolla kirjaimia, joiden avulla kaukaakin näkee, kenen merkissä se on. Vasoille pujotetaan iso numerolappu kaulaan ja ne päästetään – kuten vaatimetkin – toisesta portista (F ja H) takaisin isoon ensimmäiseen tuloaitaukseen (1). Joku poro talutetaan miesvoimin sivuportille (E) ja päästetään vapauteen. Muutamalle hirvaalle käy keljummin. Ennen vapauttamista ne kuohitaan. Poronpurijoita ei taida enää olla. Homma hoidetaan tehdastekoisen näköisillä tylyillä pihdeillä. Kuohittu, härkä eli pailakka pysyy pulskassa kunnossa koska se ei osallistu syksyn rykimään, jonka takia hirvaat eivät jouda kunnolla syömään eivätkä nukkumaan. Kun homma on ohi ja haaremi hajaantunut, hirvaalta putoavat sarvet. Syvän lumen aikaan se voi joutua luopumaan vaivalla kaivamastaan jäkäläapajasta: Vaatimella on sarvet ja se pystyy ajamaan hirvaan pois. Tarkoituksenmukaista, koska vaamin on ruokittava myös vasa. Mutta hirvaalle vaarallista elämää. Niitä onkin paljon vähemmän kuin vaatimia.

Kun jokaiseen poroon on kertaalleen päästy käsiksi ja ne ovat isossa ykkösaitauksessa (1), alkaa poromiesten kannalta luultavasti mielenkiintoisin vaihe. He menevät sekaan kynä ja lomake mukanaan, tutkien, mitkä vasat kulkevat oman vaatimen mukana ja laittavat numeron listaan. Homma kestää pari tuntia tai kauemminkin. Välillä pidetään taukoa, levätään. Porotkin rauhoittuvat, moni makailee ja torkkuu. Valmiit listat saa Taneli Magga. Hän on paliskunnan poroisäntä, luottomies, joka valitaan määräajaksi vaaleilla. Hän tarkastaa listat. Jos jonkun vasan on kaksi poromiestä merkinnyt listaansa, he saavat lähteä yhdessä tarkastamaan, kumman merkki sen vaamilla on. Jos asia ei sittenkään ratkea, poroisäntä tulee itse tutkimaan ja päättämään.

Ollaan valmiina seuraavalle kierrokselle, parin tunnin lepo- ja ruokailutauon jälkeen. Tokka siirretään uudelleen isoon kakkosaitaukseen ja parttio kerrallaan porot tuodaan kirnuun. Vasat napataan yksitellen kiinni – myös lapset innolla työssä mukana – ne kannetaan kirnun ulkopuolelle (5) korvamerkintää varten.

Omistaja sen tekee. Muutama viilto terävällä puukolla, veri ehkä hieman tirahtaa. Ei näytä kovin julmalta. Rokottamiseen vertaisin.

Kun sitten vasa pääsee irti, se lähtee kuin tykin suusta – jälleen isoon ykkösaitaukseen. Työn tuoksinassa emot ja vasat joutuvat välillä helposti erilleen toisistaan. Eivät kuitenkaan pitkäksi aikaa, ja löytävät toisensa ääntelemällä vaikka kuinka suuressa joukossa. Siksi tokasta kuuluu taukoamaton roukuminen ja imettäminen on tavallinen näky.

Kun vasat on merkitty ja numerolaput laitettu takaisin naulaan, on jo aamu. Kuuden-seitsemän maissa aitauksen sivuportti (I) avataan ja kaikki päästetään vapauteen. Niin voi sanoa, sillä tilaa on penikulmittain joka suunnalla. Aurinko lähtee nousuun ja leiri nukkumaan.

Ollessani vielä paluumatkalla kotiin kuulin, että työ oli keskeytynyt pian lähtöni jälkeen. Toiveita yli viidentuhannen vasan merkitsemisestä oli esitetty, mutta siitä jäätiin kauas. Huomattiin, että kymmenkilometrinen kokooma-aitaus oli rikkoutunut ja koko päätokka karannut tunturiin. Poromiehet pohtivat, olisiko joku rikkonut aidan tahallaan. Kiusaa tehdäkseen tai tuskastuneena aitaan kulkua haittaamassa. Olisikohan jossain sellaisia ihmisiä?

Kelit olivat kylmenneet ja tokan kokoamisesta uudelleen luovuttiin. Vasta syksyn erotuksessa valitaan teuraat – siis sato korjataan. Loput vasat voidaan samalla merkitä, vaikka se merkitsee lisätyötä. Tämän vuoden kesäerotus kesti viikon. Paremmalla onnella työtä olisi aikuisille ja lapsille riittänyt kahdeksi tai kolmeksi viikoksi. Syyserotus saattaa ajoittua loppuvuodelle. Silloin ovat toiset ajat ja toiset tavat. Pakkasta on ja aurinko on taas yötä päivää samalla puolella horisonttia. Sillä kertaa alapuolella.

Kalervo Ojutkangas